Hammaseroosio

Hammaseroosio on ilmiö, jolla tarkoitetaan happamuuden aiheuttamaa kovan hammaskudoksen (kiilteen ja hammasluun liukenemista).

Miltä hammaseroosio näyttää?
Hammaseroosio näkyy tavallisimmin ensin yläetuhampaiden pinnalla mattapintaisena muutoksena ja ala takahampaiden purupintaan ilmestyvinä kuoppina. Hampaat saattavat muuttua reunoiltaan teräviksi ja tummiksi. Tämä  johtuu kiilteen liukenemisen aiheuttamasta hammasluun paljastumisesta tai kiilteen ohenemisesta.
Hampaiden eroosio aiheuttaa hampaan etuhampaiden kärkiin kuoppia, ohenemista ja hampaiden kärkien kiillelohkeamia, tästä seuraa hampaiden vihlomista ja kylmänarkuutta. Vihlomista voi esiintyä syödessä happamia marjoja, hedelmiä tai jotain kylmää, kuten jäätelöä. Myös hampaiden harjaaminen saattaa vihloa.

Mistä hammaseroosio johtuu?
Tyypillisesti eroosiota aiheuttavat mm. virvoitusjuomat, sitrushedelmät, marjat ja suuhun nousevat mahahapot. Altistavana tekijänä eroosiossa voi olla myös alentunut syljeneritys, sillä sylki neutralisoi suun happoja.  Myös kasvisruokavaliota käyttävillä eroosioita esiintyy enemmän, kuin tavanomaista ruokavaliota käyttävillä.

Voidaanko hammaseroosion vaurioittamia hampaita korjata?
Hampaat voidaan yleensä palauttaa alkuperäiseen muotoonsa ja ulkonäköönsä keraamisilla kuorilla tai kruunuilla. Pitkälle edennyt hampaiden eroosio aiheuttaa myös purennanongelmia, joka pahentavat hampaiden kulumista entisestään. Keraamisilla kruunuilla hampaat palautetaan luonnolliseen ulkonäköönsä ja oireettomiksi, myös purenta tasapainottuu. Mikäli purenta on voimakkaasti madaltunut, voidaan purennankorkeutta joutua palauttamaan kruunutuksin. Vähäisempiä muutoksia voidaan myös korjata paikkausmuovilla.

Oma nykyaikainen hammaslaboratoriomme sekä hammasteknikkomme mahdollistavaa sen, että suuretkin kuuunutustyöt valmistuvat mellä nopeasti. Samasta syystä myös hintamme ovat kilpailukykyiset. Epämukava aika väliaikaisine kruunuineen jää lyhyeksi.

Ohjeita hammaseroosion ehkäisyyn
- Jos syöt happamia hedelmiä, hedelmämehuja ja marjoja, syö ne ruokailun yhteydessä. Sama koskee etikkaa sisältäviä tuotteita kuten salaattikastikkeita ja happamia juomia.
- Valitse mieluiten vähiten hapan hedelmälaji (esim. banaani) happamamman sijaan. Vältä erityisesti sitrushedelmien ja virvokkeiden runsasta käyttöä. Yleensäkin useat välipalat ovat hampaille vahingollisia.
- Älä lisää makeutusaineita hedelmiin ja marjoihin. Se lisää huomattavasti hapon kiillettä liuottavaa vaikutusta.
- Älä harjaa hampaitasi heti happaman nauttimisen jälkeen (kiille kuluu vain lisää). Lopeta ateria jollakin neutralisoivalla ruoka-aineella, juo esim. lasi maitoa tai syö pala juustoa.
- Vältä voimakkaasti hankaavien tahnojen ja puolikovan/kovan hammasharjan käyttöä. Käytä fluorituotteita hammaslääkärin ohjeiden mukaan.
Kukontori Forum keskusta
Simonkatu 6 B, Forumin kauppakeskus 3. krs. 
00100 Helsinki 
Ajanvaraus 09 251 37510
kukot@kukot.fi
Aukioloajat: 
Ma 8:00 - 20:00
Ti 8:00 - 20:00
Ke 8:00 - 20:00
To 8:00 - 20:00
Pe 8:00 - 16:00
La ja Su suljettu
Koronaviruksen vuoksi
noudatamme poikkeus
aukioloaikoja
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän